Children Ward & Female Ward

Nyt ollaan oltu Intiassa 14 päivää. Kovasti ollaan jo paikallistuttu, koska eilen ylitettiin ekaa kertaa meidän hotellin edessä kulkeva tie. Tie on melkoisen vilkas liikenteinen, eikä täällä ole minkään valtakunnan liikennesääntöjä. Tai ehkä on, mutta niitä ei kyllä kukaan noudata. Paikallisilta ollaan kuultu, että liikenteessä toimii vähän niinku viidakon lait. Se kenellä on pienin auto tai mopo väistää. 

Ennen reissuun lähtöämme koulumme kv-vastaava opettaja Tanja sanoi, että meillä tulee menemään viikko ylittää tie ensi kertaa Intiassa. Ensimmäisen viikon aikana suunniteltiin tien ylitystä melkein päivittäin. Nyt vihdoin päivä 14. kohdalla se tapahtui ja me päästiin iltapalalle tien toisella puolella olevaan Burger Kingiin. Sillon oli kyllä voittajafiilis.

Täällä Amritsarissa meitä on siis neljä lähihoitajaopiskelijaa: mie, Pekka, Tony ja Carita. Ekan viikon meidän matkalla mukana pyyhälsi ja meitä opasti KSAO:n kouluttaja Päivi. Oli kyllä tosi hyvä, että meillä oli semmonen maailmanmatkaaja-tehopakkaus mukana, koska täällä Intiassa asioitten hoitaminen on tosi vaikeeta suhteessa Suomeen. Oli ihanaa, että Päivi auttoi ja opasti kaikessa sekä oli paras shoppailuavustaja ikinä! Päivin kanssa ostettiin paikallinen "H&M"

 tyhjäksi. Nää muut reissaajat ei oo oikein yhtä innokkaita rättikaupoilla notkujia.

Ollaan siis käyty jonkun verran vaatekaupoilla ostoskeskuksessa, ollaan etsitty hyviä basaareja joissa shoppailla sekä käytiin paikallisella vihannestorilla ja löydettiin myös paikallinen lihakauppa.

Vähä harmittaa, kun Päiville joutui viikon reissun jälkeen jo sanoa heipat.

Päivin kanssa vihannestorilla

Paikallinen lihakauppa

Värjättyjä tipuja, taas menee kategoriaan only in India

Meidän työssäoppimispaikka on siis Pingalwara ja sen toimipiste Manawala Amritsarissa.  Pingalwara toimii muissakin maissa mm. Kanadassa ja U.S.A.:ssa. Manawala on paikka, jonne esimerkiksi kodittomat tai perheensä hylkäämät voivat päästä asumaan. Jos perheeseen Intiassa syntyy kehitysvammainen lapsi, voidaan hänet kokea taakaksi perheelle ja sen vuoksi hylätä. Tästä syystä Manawala on tärkeä paikka ja se on koti monelle. Manawalassa toimii lastenosasto, naistenosasto, miestenosasto, kuurojen koulu, erityislasten koulu, proteesi-paja yms. Manawala pitää huolen vanhoista ja huonokuntoisista, yksinhuoltaja äideistä, loukkaantuneista ja kuntoutusta vaativista sekä monista lapsista, jotka ovat esimerkiksi olleet Manawalassa jo syntymästään lähtien. 

Manawalassa on paljon eritasoisia kehitysvammaisia, mutta Intiassa kehitysvamma on vamma, oli se minkälainen tahansa. Kehitysvammaiset ihmiset jaotellaan ainoastaan kategorioihin: lapset, naiset ja miehet. Usein kuulee puhuttavan kehitysvammaisista sanalla "jälkeenjäänyt". Esimerkiksi lapsia ei ole diagnosoitu - on vain todettu, että lapsella on jonkin sortin vamma.

Pingalwaran on perustanut vuonna 1924 Bhagat Puran Singh Ji. Hänestä ajan jätettyä on koko Pingalwara kompleksin presidentiksi tullut Dr. Inderjit Kaur. Oltiin kyllä varsin onnekkaita, kun päästiin tapaamaan häntä toisena päivänä.

Viime viikon maanantaina eli meidän ekana työpäivänä käytiin siis sillä tutustumiskierroksella, jossa nähtiin eri osastoja Manawalassa sekä käytiin ekologisella luomufarmilla. Manawalassa asuu tällä hetkellä 823 ihmistä.

Opaskyltti Manawalassa 

LASTENOSASTO

Lastenosaston potilaat jaoteltuna sairauden mukaan

Tiistaina sitten alkoi varsinaisesti työt. Meidät opiskelijat on jaettu tyttö-tyttö ja poika-poika pareihin. Ensimmäiset kaksi varsinaista työpäivää vietettiin Caritan kanssa lastenosastolla. Lastenosastolla on asuu yhteensä 176 lasta tai nuorta aikuista.

Lastenosastolla osallistuttiin heti aamusta aamupuuron jakamiseen ja lasten syöttämiseen. Vähän oli hankaluuksia kyllä siinä, kun lastenosaston hoitajat pitivät meitä ikäänkuin vieraina ja toivat jatkuvasti tuolia johon voidaan istua ja katsella. Saatiin kuitenkin selitettyä, että ollaan tultu tänne töihin eikä vieraaksi. Intialaiset ovat erittäin vieraanvaraisia ja kohteliaita, mutta ajan mittaan meillekin työnnettiin jo puurokulhoa kouraan ja näytettiin ketä täytyy mennä syöttämään.

Syöttäminen Intiassa on taas ihan oma lukunsa. Meillä Suomessa ei tulisi mieleenkään alkaa syöttää ketään täysin vaakatasossa maaten, ei vaikka kyseessä olisi vuodepotilas. Sekin tuntuu oudolta näin länsimaalaisesta, että myös lapsia joilla on täysi liikuntakyky syötetään selälleen makuultaan.

Syötin yhtenä päivänä lastenosastolla tyttöä, jolla oli selkeästi jonkin asteinen kehitysvamma. Tyttö ei meinannut millään pystyä keskittymään syömiseen ja häiriintyi kaikesta muusta ympärillä tapahtuvasta. Sain tytön kuitenkin hyvin syötettyä, koska istuin lattialla tytön kanssa ja annoin hänelle aikaa syödä. Seuraavana päivänä syöttäessäni tätä kyseistä lasta, tyttö istuikin sängyllä ja minut ohjattiin syöttämään hänet siinä. Tyttö istui sängyssä ja söi, kunnes hoitaja tuli "kippasi" hänet sänkyyn makuulteen sekä näytti, että hänet pitää syöttää selällään. Ja siis ihan liikuntakykyinen tyttö. Tää kaikki ei ihan käy miun järkeen. 

Siinä missä kaikkien muidenkin tulisi ruokailla istuvassa asennossa, myös vuodepotilaat pitäisi tukea istuvaan asentoon ainakin ruokailun ajaksi.

Hoitajia on selkeästi liian vähän ja heitä ei ole koulutettu tarpeeksi. Lusikalliset lapataan suuhun hurjalla vauhdilla etuhampaiden taakse kitalakeen. Kiire työntekijöillä on kova ja lapsia on paljon. Selkeästi hoitajat kuitenkin antavat lapsille parhaan mahdollisen osaamansa hoidon ja tuen.

Ollaan siis oltu yhteensä 4 päivää lastenosastolla. Tuntuu, että menee päivissä vähän sekasin kun tää blogi laahaa vähän jäljessä. Jokatapauksessa, päivittäin ollaan leikitty lasten kanssa ja vietetty heidän kanssaan aikaa. Otettu jokainen yksilönä huomioon. Se on tärkeää kaikille lapsille, mutta erityisesti Manawalassa asuvilla orvoille lapsille. Tosi pienestä ovat lapset täällä lastenosastolla iloisia. Saisi ottaa meidän Suomessa asuvat lapset heistä kyllä mallia. Esimerkiksi, miten niin pieni asia kun pullonkorkki voi saada jonkun niin iloiseksi. Eräs lapsi keksi siis käyttää vesipullonkorkkia hyrränä ja oli riemuissaan. Tosi ihanaa nähdä lapsella sellasta riemua. Myös ihan miun lapsuudesta asti tuleva käsien läpsytyspeli sai suuren suosion. (Omat kädet lyödään yhteen, sitten lyödään parin kanssa oikeat kädet yhteen, sitten taas omat kädet yhteen, sitten vasemmat kädet yhteen parin kanssa, omat kädet yhteen, parin kanssa molemmat kädet yhteen ja uudestaan. Tahti kiihtyy kokoajan nopeammaksi.) Mahtava fiilis tuli siitäkin, että sai opetettua kaksi lasta pelaamaan peliä kahdestaan. Me ollaan täällä kuitenkin vain hetki, niin lasten olisi tärkeä oppia leikkimään ja pelailemaan toistensa kanssa.

Ollaan pelattu lasten kanssa myös muistipeliä, ollaan keilattu ja heitelty palloa ja tehty kaikkea mahdollista mitä mieleen on juolahtanyt. Ollaan käyty myös ulkoiluttamassa lapsia, jotka eivät pääse usein ulos.

Osastoilla henkilökunta puhuu huonosti englantia. Elekielellä pääsee kyllä pitkälle ja käsillä puhuminen on tullut tutuksi. Suurena apuna meillä on ollut samaan aikaan työharjoittelussa olevat intialaiset sairaanhoitajaopiskelijat. He ovat toimineet meille tulkkina tarvittaessa.

Intialaiset sairaanhoitajaopiskelijat aamukierroksella

Suomen kieli ja kulttuuri on kiehtonut intialaisia opiskelijoita kovasti ja ollaan opetettu toinen toisillemme muutamia lauseita ja sanoa. Itekin osaan jo vaihtaa kuulumiset punjabiksi! En nyt vielä kyllä tähän mitään viiti punjabiksi heittää, ku ei oo toi sanojen oikeinkirjotus ihan hanskassa. 😆

Osa lastenosaston lapsista käy Special Schoolia ja he lähtevät sinne aamusta ja palaavat iltapäivällä. Koulu on Manawalan alueella ja tullaan olemaan sielläkin pari päivää. Kiva nähdä siellä jo tutuksi tulleita naamoja lastenosastolta.

Lastenosaston kuljetuskärry. Tällä kärryillä liikuntarajoitteisia lapsia kuljetetaan mm. kouluun ja fysioterapiaan

NAISTENOSASTO

Näkymä naistenosaston yläkäytävältä sisäpihalle

Naistenosastolla päästiin ihan ekana päivänä kampaamaan täitä täikammalla naisten päästä. En oo sitä ikinä tehnyt ennen, mutta nyt sujuu sekin. Ei ollut ihan mun pala kakkua se juttu. Vaara itse saada täitä on osastoilla aika suuri, koska sekä naiset että lapset tulevat halaamaan ja tottakai heitä haluaa halata takaisin. Ite oon yrittänyt kyllä pitää pääkontaktin minimissään. Mut jos niitä täitä nyt miulle tulee, niin sit tulee. Onneks kaikilla muilla meidän porukasta on täishampoota mukana. Mulla se jäi ihan sinne Kouvolan apteekin hyllylle... Lainaan sitte joltain, jos tuntuu että päässä alkaa joku kävelemään ja saivareita löytyy korvan takaa. 😆

Naistenosastolla juteltiin paljon naisten kanssa, yleensä tulkattuna tai sitten vaan toinen puhui suomea ja toinen punjabia. Hyvin se sujui niinkin. Ymmärretyksi tultiin melkein aina. Intialaiset opiskelijat tekivät useille asukkaille Mendhi-tatuointeja. Saatiin Caritan kanssa myös hienot tatuoinnit. Kyseessä siis henna-tatuointi, eli jos äiti luet tätä niin ei, en ole ottanut oikeaa tatuointia.

Naistenosastolla asuu siis eriasteisia kehitysvammaisia naisia. Naiset asuvat suurissa monen hengen huoneissa, sängyt vieri vieren. Suurin osa heistä on iloisia ja leppoisia, mutta aggressiivisesti käyttäytyviä potilaitakin on. Suomeen verrattuna jotkut asiat tuntuvat jotenkin raaoilta. Ymmärrän kyllä, että resurssit eivät ole samat kuin Suomessa ja jossain tilanteissa välttämätöntä turvata toisten potilaiden ja henkilökunnan turvallisuus. 

Ilo on huomata, että parempikuntoiset potilaat pitävät huolen toinen toisistaan ja avustavat vuodepotilaita hoitajien ollessa kiireisiä. Oman näkemäni mukaan osastolla asuvat naiset välittävät syvästi toisistaan.

Hoitajat tauolla naistenosastolla

Naistenosaston hoitopöytä

Paikallinen Effica

 Tuli ehkä vähän sekava teksti. Päässä enemmän ajatuksia, kun kerkee sormet naputtaa. 

Nyt täytyy alkaa pakkaamaan, huomenna lähdetään meidän pidennetylle viikonloppureissulle Dharamsalaan. Mennään siis jonnekin Himalajan vuoristokaupunkiin. En oo vielä asiaan kauheasti perehtynyt, mutta eiköhän se huomenna selviä. Kirjottelen sen reissun kuulumiset sitten seuraavaksi.

🌍

Hyvää yötä

 terkuin Essi ja meidän karvaiset kamut